Kokemuksia Venäjältä

Matkailu tunnestusti avartaa eikä suunnistusreissu Venäjälle viime juhannuksena tehnyt poikkeusta sääntöön. Suunnistus on Venäjällä pieni laji ja keskittynyt hyvin pitkälle Pietariin ja sen ympäristöön. Kokonaisuutena kolmipäiväiset Mihail Svjatkinin muistokisat olivat erinomaisesti järjestetyt ja osallistumista voi suositella kaikille. Yleensä kilpailut keskittyvät Pietarin ympäristössä Kannaksen alueelle.

Kisapaikka oli Orehovossa, noin 70 kilometriä Pietarista pohjoiskoilliseen. Suomen rajalta matkaa kisapaikalle oli noin 180 kilometriä. Orehovo on osa Lembolovoa eli Lempaalaa ja niin sanottua Inkerinmaata. Käytönnössä suunnistettiin kuitenkin Suomen ja Neuvostoliiton vanhan rajan kahta puolta ja se näkyi myös maastossa, vaikka näillä Raudun-Metsäpirtin raja-alueilla ei juuri taisteltu viime sotien aikana. Suomalaiset vetäytyivät sodan alkaessa heti hiukan taaemmaksi. Vanhoja juoksuhautoja ja muita sodan jälkiä maastossa kuitenkin oli havaittavsissa.

Majapaikkamme oli hyvätasoisessa lomakeskuksessa neljän hengen mökeissä entisen rajan molemmille puolille sijoittuvan Koskijärven rannalla.

Maasto ratkaisee

Venäjällä suunnistuskilpailujen pitopaikka valitaan maaston, ei kilpailukeskuksen mukaan. Niinpä pieni ongelma oon aina kisapaikalle pääsy, tiestä ei ole aivan vertailukelpoista Suomen maaseudun kanssan. Ensimmäisenä päivänä kävelymatkaa kertyi riittävästi, mutta paluumatka ja muina päivinä kisapaikalle ja takaisin päästiin kohtuullisesti matkanjohtajan järjestämillä venäläissunnistajien autoilla. Metsätiet eivät Venäjällä ole aivan samanlaisessa kunnossa kuin Suomessa, joten kiistatta elämyksiä karttui kisapaikalle matkatessa. Ensimmäisen päivän ohjelmassa juhannusattona oli pidennetty sprinttisuunnistus vapailla lähtöajoilla. Vaikka matkaa majapaikastamme oli vain 15 kilometriä tietä pitkin, aikaa se vaati noin 40 – 50 minuuttia yhteen suuntaan. Loput neljä kilometriä kävelimme kisapaikalle, jonne vievät tiet olivat sen verran huonossa kunnossa, että valtaosa suomalaisista suunnistajista ei olisi suostunut ajamaan sinne autoilla. Monilla venäläissuunnistajilla onkin maasturit, joilla selviää pahemmistakin paikoista.

Venäläissuunnistajat leiriytyivät ja asuivat kisiojen ajan kilpailukeskuksessa teltoissa. Kisakeskuksessa oli hyvät ja monipuoliset palvelut. Kilpailukeskuksesta löytyi muun muassa urheilukauppoja, muksula, lasten suunnistusrata, suihkut, saunat ja pari ravintolatelttaa. Kahviloissa myytiin muun muassa blinejä, joita 30 ruplalla sai kaksi. Naudan- ja possunlihavartaista piti pulittaa noin 100 ruplaa ja makkaroista puolta vähemmän. Oluttölkin hinta oli 30-50 ruplaa. Yksi euro on noin 40 ruplaa.

Modernit systeemit

Kisapaikalla kaikki toimi moitteettomasti. Ajanotto hoidettiin tietokoneilla ja tulosliuskat rastiväli- ja kilometriaikoineen lyötiin käteen maalissa.

Venäjälla käytössä oleva leimaus- ja ajanottojärjestelmä SFR on sovellettu ja parannettu versio ruotsalaisesta Sport Identistä. Muovisen läpyskän, joka sisälsi leimauksen rekisteröivän sirun, sai lunastaa omakseen kolmella eurolla.

Maastot Karjalan kannaksella ovat suunnsituskeen huippuluokkaa, mutta vaativia. Supikkotyyppisissä maastoissa korkeuseroja riittää, mutta hiekkakangaspohja on pitävää. Viime kesänä sielläkin oli satanut paljno, joten suot olivat raskaita ja ojat täynnä vettä ja rannat rapaisia. Metsät eivät ole olleet tehometsänhoidossa, joten suomalaistyyppiset rääseiköt ja isot avohakkuut puuttuvat.

Kartat olivat erinomaisia ja tarkkoja. Jos pummasi, sai itseään syyttää. Vihreällä merkityt olivat värinsä mukaisesti vaikeakulkuisia ja pystyvihreitäkin alueita kannatti välttää.

Halpaa huvia

Suomalaiselle suunnistaminen Venäjällä on halpaa. Osanottomaksut kolmesta kilpailusta oli aikuisten sarjoissa keskimäärin 600 ruplaa eli noin 12 euroa. Lasten ja nuorten sarjosisa osanottomaksut ovat tietysti vielä alempia. Yli 65-vuotiaiden sarjoissa osanottomaksuja ei ollut lainkaan.

Kisapaikan suunnistuskauppojen hintataso on mannaa suomalaisille. Levykompassista pulitin kahdeksan euroa, laadukas peukalokompassi maksoi 17 euroa. Nonamen, ISC:n ja muiden laatuvalmistajientekstiilejä sai alle puolella Suomen hintatasosta. Niitä samoja suunnistuskenkiä, joista Suomessa saa pulittaa pitkästi toistasataa euroa, sai Kannaksen kisapaikalta noin 40-50 eurolla.

Mihail Svjatkinin muistokisa kiertää Kannaksella vuosittain eri paikoissa. Viime kesänä kisa oli siis kolmipäiväinen, mutta tänä vuonna kuusipäiväinen. Kun reissuun lähtee kannattaa ilman muuta kytkeä siihen vierailu Pietariin. Me olimme Anastasia Sarasen vetämällä matkalla noin 30 muun suomalaisen mukana. KoS:laisia ja muita keskipohjalaisisa reissussa oli kymmenkunta.

Ja paluumatkalla ei tietenkään ohitettu Viipuria tutustumatta kaupunkiin.

Mihail Svjatkinin kisasivuihin voi tutustua netissa osoitteessa http://svjatkin.spb.ru ja SFR-leimaussysteemiin myos englanniksi osoitteessa www.sportsystem.ru

Simo Kattilakoski